Kuulumisia

Toissapäivänä vierailimme läheisessä orpokodissa. Orpokoti sijaitsi noin 30 kilometrin päässä majapaikastamme ja matkan taitoimme paikalliseen tyyliin pikkubussilla (=pakettiautolla) eli dala-dalalla. Sinne se vaan heitettiin ja sidottiin pyörätuoli katolle. Dala-dalat ovat usein niin surkeassa kunnossa ettei niillä pääse kovaa, joten ei liiemmin pelottanutkaan.

Orpokodin tarina lyhyenä versiona:

Orpokodin perusti vanha saksalainen rouva, joka on nyttemmin kuollut. Orpokotia johtaa tällä hetkellä todella mukava saksalainen mies, josta lapset pitivät ja kutsuivat nimellä Papa. Orpokodissa on töissä myös vapaaehtoisia eurooppalaisia nuoria, sekä paikallisia (esim "Mamas"  eli äidit jotka huolehtivat lapsista ja laittavat heille ruokaa). Työntekijöitä on noin 30 ja lapsia vähän yli 60 ja kova tunku olisi enemmälle, mutta yksi orpokoti ei voi ottaa enempää. Ja nuo olivat vain yhden pienen alueen lapset, en edes halua miettiä koko maan määrää.. Tansaniaan ja maailmaan syntyy joka päivä satoja uusia lapsia, ja orpokodit ovat täynnä kotia ja läheisyyttä tarvitsevia..

Orkokoti toimi täysin lahjoitusvaroin. Lapset saavat ruokaa muutaman kerran päivässä (ruoka oli kyllä hyvää, söimme heidän kanssaan). Alue on kuivaa seutua ja vedestä on pula. Orpokoti pyrki olemaan mahdollisimman omavarainen ja nyt heillä olikin oma kaivo, sillä lähialueilla on todella taistelua juomakelpoisesta vedestä. Lisäksi heillä oli eläimiä ja muutamia viljelysprojekteja maillaan.

Lapset käyvät ala-asteen orpokodin yhteydessä, sillä paikallisissa kouluissa lapset vain kärsisivät lisää, sillä niissä on pula varusteista, opetus huonoa ja lapsia lyödään paljon. Heille on myös kaikille maksettu valmiiksi secondary school hyvästä yksityisestä koulusta sekä yliopisto, sillä koulutus on ainoa keino pois kurjuudesta.

Lapset olivat osa AIDS - orpoja, osalla itsellään aids ja osa vain hylättyjä. Joissain lähikylissä AIDS on niin paha ongelma, et kylissä on vain suurimmaksi osaksi vanhuksia ja lapsia. Lasten tarinat olivat surullisia. Esimerkiksi noin 6-vuotiaat kaksospojat, jotka äiti oli hylännyt yli vuosi sitten ja he olivat löytyneet asumasta kahdestaan. He haluavat yhä palata joka ilta kotimajaan, sillä uskovat äidin tulevan takaisin. Osa oli kokenut väkivaltaa ja osa vielä pahempia juttuja. Parhaiten voivat ne, jotka oli tuotu ihan tunnin ikäisenä tai vauvana sinne, sillä he eivät olleet kokeneet kamaluuksia.

Lapset kaipasivat selvästi läheisyyttä, sillä he halusivat istua sylissämme, pitää kädestä ja halata spontaanisti. Monet heistä olivat vasta orpokodissa saaneet ei-väkivaltaista kosketusta aikuisilta. Yksi poika oli löydetty kylästä, jossa puhutaan kieltä, jota kukaan orpokodissa ei osaa mutta hän oli jo muutamassa kuukaudessa alkanut oppia swahilia vaikka oli vasta alle 3-vuotias. Orpokodin työntekijät opettavat lapsille myös englantia.

Veimme lapsille kyniä ja vihkoja ja jalkapalloja. Harmittaa, etten ottanut omia vanhoja vaatteita mukaan, sillä heidän vaattensa olivat surkeassa kunnossa. Myös lelut olivat huonokuntoisia tai niistä oli pulaa. Osa meistä pelasi jalkapalloa heidän kanssaan, osa piirteli ja tutkimme nyös kameroita ja kännyköitä jotka olivat heidän suosikkejaan. Pojat halusivat välttämättä työnnellä minua pyörätuolissa ja se tuntuikin olevan ihmeellinen asia.

Orpokotivierailu veti kyllä meidät kaikki hiljaisiksi.

Seuraavana päivänä osa porukasta lähti jo kohti Dar es Salaamia. Me Iringaan jääneet siirryimme afrikkalaiseen elämäntyyliin ja käytimme puoli päivää rahab nostamiseen kun hissukeen etsimme toimivaa pankkiautomaattia josta ei olisi käteinen loppu.

Illalla kävimme vielä syömässä ja maistamassa paikallista punaviiniä. Ei kyllä suosikkeihin mene, mutta ihan mainiota oli. Pois tilasimme taksin, ja paikalliseen tyyliin se ei ollut oikea taksi, vaan joku tarjoilijan kaveri joka meidät heitti. Kyyti maksoi huikeat 1,5 euroa.

Tänään matkustimme loputkin tänne Dariin. Bussimatka ei ollut yhtään niin pelottava kuin odotin. Tämä kuski ajoi vuoristotiet rauhallisesti, ei tehnyt sekopäisiä ohituksia (tai sitten en vain nähnyt niitä bussin takaosassa istuessani) ja auto pysyi aikataulussa. Mitä nyt tuli vähän kuuma kun ainoa ilmastointi oli avoin ikkuna. Maisemat olivat jälleen upeat. Onneksi paikalliset "Salkkarit" viihdyttivät bussin televisiossa! Harmittaa, ettei bussin ikkunasta oikein voinut valokuvata. Olisi saanut ihania kuvia perinteisestä afrikasta. Pienet talot savannilla tai sademetsässä, joenuomassa autonrenkailla leikkivät lapset, vuohet, aasit ja seeprat ja antiloopit..

Perille päästyämme olimme väsyneitä, läkähtäneitä ja pölyisiä. Bussiasema oli iso ja sekava, mutta onneksi löysimme tutun kuljettajamme sieltä. Vierailimme Samirin kanssa paikallisessa, hienossa ostoskeskuksessa joka oli jopa ilmastoitu! Sieltä ostin myös ensimmäisen, oikeasti jääkylmän veden pitkäään aikaan! Kun näin itseni vaatekaupan peilistä, en tiennyt itkeäkö vaiko nauraa.. Niin karmea ja pölyinen olin! Hotellilla naamaa pyyhkiessäni jäi ensimmäinen puhdistusliina aivan mustaksi. Kyllä teki suihku hyvää eikä haitannut vaikka tuli vain viileää vettä.

Nyt nautin ilmastoinnin läheisyydestä ja huomenna kohti Sansibaria!

Joulu

Täällä on asetuttu taloksi Iringaan. Majatalon väki tuntee jo meidät ja moikkailee kadulla tullessaan vastaan.

Ensimmäinen oikeasti esteetön paikka tämä hotelli, täällä pärjäisi vaikka sähkärillä. Täällä on luiskat ja kaikki, huoneet tilavia ja ravintolassa sekä matalia että korkeita pöytiä. Tosin kaupungilla joutuisi kyllä menemään sitten osassa paikkoja autotien reunaa, sillä jalkakäytävät ovat osittain surkeassa kunnossa. Jos vuokraisi oman pakettiauton ja pakkaisi matkaan teleskooppiluiskat, olisi kyllä mahdollista kierrellä tätä maata sähkärillä safaria myöten. Sitä en tiedä miten sähkärin kävisi lentokentällä :D

Olemme kierrelleet kaupunkia ja tutustuneet ihmisiin sekä kadulla että paikallisessa baarissa, jossa piipahdimme Samirin kanssa lauantaina. Siellä eräs paikallinen herra istui seurassamme illan ja kertoi elämäntarinaansa. Kutsuipa meidät myös luokseen pelaamaan shakkia, ei kyllä ole tullut mentyä :D

Ihmiset tervehtivät, tulevat auttamaan portaissa ja kävipä niinkin, että sadekuuron yllättäessä ryntäsi kaupasta monta myyjää laittamaan ylleni sateenvarjon :D

Jouluaattona täällä olivat monet paikat kiinni. Vietimme oman joulun huoneessa porukalla. Ostimme supermarketista (jonka myyjä haluaa aina antaa minulle ilmaiseksi jotakin joka kerta, yleensä omenan tai vesipullon) herkkuja ja muutaman juoman. Sen lisäksi arvoimme lapuilla jokaiselle henkilön, jolle ostaa pieni joululahja (budjetti 5000tsh eli 2,5 euroa). Sain ihanan hellehatun ja Samir vilkkuvat ja soivat jouluvalot muistoksi reissustamme. Varokaa vaan sukulaiset ensi jouluna.. Muiden lahjoja olivat mm kello, kangasta, housut ja rantakassi. Vitsailimme ja kuuntelimme puhelimesta joululauluja illan. Uskalsimmepa myös maistaa paikallista yrttiviinaa hieman, sitä myydään pienissä, desin pusseissa. Limsaankin sekoitettuna oli kyllä aika pahaa..

Tänään joulupäivänä osa porukasta kävi kiipeilemässä kalliolla. Me metsästimme Samirin kanssa bussilippuja paluumatkalle afrikkalaiseen tyyliin eli hitaasti, epäselvästi ja huonolla englannilla. Taksikuskimne ja bussiaseman ihmiset olivat kyllä ystävällisiä ja soittelivat ja selvittivät asiaa omilla puhelimillaan. Puhuimmekin, että Tansaniaa ja Suomea voisi käytännön asioissa karkeasti vertailla siten, että täällä monet asiat eivät toimi, mutta kohtelu ja ihmiset ovst lämpimiä, kun taas Suomessa asiat toimivat mutta kohtelu on kylmää ja hiljaista. Vitsailimme myös, että mitähän tapahtuisi jos koettaisi elää Helsingissä afrikkalaisella tyylillä ja esimerkiksi jäisi metron tai bussin ovien väliin ja huikkaisi vain kuskille että lähdetään sitten kun serkkuni on tullut, hän on vielä kaupassa, mikäs kiire tässä. Nyt kuitenkin paluumatka on kunnossa, osa porukasta lähtee torstaina ja osa perjantaina. Lauantaina suuntamme onkin sitten Sansibar!

Tänään illalla kävimme joulupäivän illallisella ihanassa ravintolassa. Terassilta oli näkymä vuorille ja kaupunkiin, ja ruoka oli mahtavaa. Paikallisen tason kalliissa ravintolassa pääruoka + olut tai siideri maksoi noin 7 euroa / henkilö. Kyllä kelpasi. Pois tullessa lämpimässä yössä saimme ihailla kaunista ja kirkasta täysikuuta ja kuunnella heinäsirkkoja ja sammakoita.

Paikallinen yökirkko jäi välistä, sillä koetimme kovasti kysellä aikatauluista mutta kaikki vähän selvittelivät asiaa ja sanoivat sen olevan ehkä silloin ja silloin, emmekä viitsineet päivystää koko iltaa. Osa porukasta käväisi tänään päivällä luterilaisessa kirkossa, meno oli niin kiihkeää ja vauhdikasta kuin on ikkunasta kuulostanutkin.

Huomenna vierailemme paikallisessa orpokodissa.

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Kuvista sen verran, että kuvattu tekstinpätkä on löytämästämme lastenkirjasta ja yhdessä kuvassa oleva mekko kaupassa on esimerkki paikallisten naisten vartalonmalli-ihanteesta. Useimmat kaupoissa olevat mekot on venytetty noin takapuolen kohdalta ja mallinuket hyvinkin erilaisia kuin Suomessa.

Elossa taas

Keskiviikkona aamulla lähdettiin safarille. Firman jeeppi haki meidät hotellin pihasta aamulla seitsemän aikoihin. Pääkaupungista matkaa taitoimme viitisen tuntia. Maisemat vaihtuivat paahtavan kuumasta kaupunkiruuhkasta pieniin paikallisiin savimajakyliin vuohineen ja kaivoineen, aavikkomaiseen kuivaan seutuun ja vuoristoiseen sademetsään. Meillä oli matkassa kuljettaja/opas sekä kokki. He olivat todella mukavia ja avuliaita ja etenkin opas puhui hyvää englantia.

Savannilla, Mikumissa, yövyimme pienissä, kivoissa mökeissä keskellä savannia. Mökkeihin tuli sähkö vain illalla klo 18-00 ja aamulla kuudelta jonkin aikaa ja vettä satunnaisesti. Mutta se vain lisäsi fiilistä ja eihän sitä voi odottaakaan että nuo asiat toimisivat keskellä savannia Afrikassa.

Ke-pe safarilla teimme ajeluita eri alueilla niin aamulla auringonnousun aikaan kuin illalla auringonlaskunkin, jokaisena päivän aikana. Eläimet olivat eri tavoin liikenteessä eri aikoihin. Ruuat söimme toisen mökin edustalla ulkosalla ja yhden lounaan piknik - muotoisesti reissun päällä.

Näimme upeita maisemia, leijonia, elefantteja, apinoita, puhveleita, gnuita, kasan ötököitä (esim. jättimäisen 15cm pitkän, mustan tuhatjalkaisen mökin ovella), liskoja, virtahepoja, krokotiilin, kirahveja ja antilooppilaumoja ja todella paksuja, 1000 vuotta vanhoja apinanleipäpuita ja upeita lintuja. Yhdeltä aamiaiselta pakenimme sisälle mökkiin turvaan kun puskasta ilmestyi elefanttiperhe aivan muutaman metrin päähän. Vaikka ne söivät rauhallisesti ruohoa, hätyytti opas meidät sisälle sillä ne voivat olla säikähtäessään todella vaarallisia. Toinen lähikontakti eläinten kanssa oli, kun apinat menivät avoimesta ikkunasta sisään parkissa olleeseen autoomme. Yöllä nukahdimme viidakon ääniin. Yhdessä paikassa jossa pysähdyimme hetkiseksi, oli niin paljon heinäsirkkoja (emme nähneet) että niiden varoitussiritys oli niin kova, että oli pakko oikeasti pitää käsiä korvilla.

Safarin jälkeen matka jatkui pidemmälle Afrikkaan. Opas vei meidät läheiseen Mikumi Towniin, ja auttoi meitä ostamaan bussilippuja (ilman häntä olisimme kyllä olleet aika hukassa). Osa porukastamme meni 60 kilometrin päähän Udzuwunga - vuorelle päivän vaellukselle, minä ja Samir suoraan Iringan kaupunkiin.

Täytyy kyllä myöntää että matkalla hieman pelotti. Pieni bussi hurjalla sademetsävuoristotiellä ja afrikkalainen ajotyyli oli juuri niin pelottavaa, miltä se kuulostaakin. Onneksi kuskimme oli paikalliseen tasoon rauhallinen ja pelättäviä kohtia oli vähän :D maisemat olivat kyllä uskomattoman upeat. Mietin, että johtuiko kuskin varovaisempi ajotyyli meidän kyydissäolostamme vai siitä, että ihan etummaisilla penkeillä istui pieniä lapsia vain laukkukasan päällä paikalliseen tyyliin ilman turvavyötä. Yhdellä pysäkillä toinen lapsista vain nostettiin ikkunasta ulos vastaantulleen naisen syliin ja yhdellä nainen yritti tulla täyteen bussiin elävän kanan kanssa. This is Africa.

Saavuimme elossa ja turvallisesti Iringaan. Kaupunki on viihtyisä, ilmasto sopiva (22-25, eikä yhtä pahaa ilmankosteutta kuin pääkaupungissa) ja ihmiset todella ystävällisiä. Esimerkkinä kun menin apteekkiin ostamaan lisää after sunia, eikä heillä ollut, soittivat he muutaman puhelun ja hakivat sitä viereisestä kaupasta.

Asumme täällä Iringassa Neema Guest Housessa. Täällä on vieressä pieniä taidetyöpajoja, joissa paikalliset vammaiset tekevät upeita käsitöitä ja asuvat. Lisäksi osa henkilökunnasta esim vastaanotossa kävelee huonosti tai on itse pyörätuolissa. Ravintolassa/kahvilassa, josta tätä kirjoitan, kaikki työntekijät ovat kuuroja. Tilaus kirjoitetaan lapulle ja menun lopussa on opastettu swahilin kielisiä viittomia. Ruoka on hyvää. Täällä on myös fysioterapiaa paikallisille vammaisille ja turvapaikka aliravituille lapsille. Keskuksen tarkoitus on koettaa parantaa vammaisten asemaa Afrikassa.

Kävimme illalla syömässä tosi ihanassa paikallisessa ravintolassa. Henkilökunta vastaanotti meidät kättelyin ja hymyin, ruoka oli ihanaa ja söimme sähkökatkon vuoksi tunnelmallisesti kynttilänvalossa.

Vieressämme on kirkko, jonka yöjumalanpalvelusta kuuntelimme eilen avoimesta ikkunasta. Hieman eri meininki kuin Suomessa. Rumpuja, piano, iloista laulua ja tanssia ja naurua. Ajattelimme jouluyönä mennä katselemaan.

Loppuun vielä hauska sattumus. Samirin yliopistotuttava on täällä lähistöllä työkeikalla, opettamassa ohjelmointia paikallisessa yliopistossa (paikallisista kouluista kerron myöhemmin). Samir jutteli hänen kanssaan tänään irkissä, jos vaikka näkisimme. Ja hän sattuikin olemaan samassa kahvilassa ja istui takanamme. Tarinoimme hänen kanssaan ja hän piti meille myös pienen kaupunkikierroksen. Sovimme että näemme vielä myöhemminkin kun muut ovat saapuneet. He saapuvat huomenna illalla.

Muutamia kuvia kännykästä, emme ole vielä päässeet koneelle siirtämään kamerasta kuvia.

Salla tilittää: TANSANIA YLLÄTTI MEIDÄT

Merkinnän otsikon tarina selviää myöhemmin kirjoituksessa.

Tänään suuntasimme heti aamusta rannalle. Menimme taksilla lauttaan, joka vei meidät niemelle, josta paratiisirantojen pitäisi löytyä. Normaalisti ihmisten täytyy kuskia lukuunottamatta nousta autosta ja mennä lauttaan eri kautta, mutta sain jäädä autoon. Itse lauttamatka kesti vain viisi minuuttia, mutta afrikkalaiseen tyyliin lautalle pääsyä odottelimme tovin, taksikuskini sanoi paahtavassa autossa jonottaessamme noin puolen tunnin ajan "one minute more". Mutta kuumuutta lukuunottamatta odotusaika meni mukavasti rupatellen kuskin kanssa. Hän on muuttamassa vuodeksi Kanadaan ja pelottelin häntä kännykästäni löytyvillä lumikuvilla. Hän myös ystävällisesti otti lauttaruuhkassa tärkeät tavarat hansikaslokeroon, sillä joskus niitä voidaan varastaa pysähtyneenä olevista autoista (lautalla autot ja ihmiset olivat sekaisin samassa tilassa)  ja meidän oli pakko pitää ikkunoita auki että saisimme vähän viileää tuulta.

Kun saavuimme rannalle, huomasin että se oli kuumuuden ja odottelun ja 10000 tsh:n (4,7e,täällä paljon taksista) matkan arvoinen. Turkoosia vettä, simpukoita, valkoista hiekkaa ja kookospalmuja. Siellä vietimme monta tuntia nauttien Intian valtamerestä.

Ennen lähtöä söimme paikallisessa ravintolassa lähistöllä uusien tuttujemme kanssa (samassa hotellissa on kaksi tyttöä Turusta). Ruokaa sai odotella aika kauan ja hetken mietimme että teurastettiinko yksi pihalla olleista kanoista samalla ruuaksemme. Onneksi paikalliset lapset viihdyttivät meitä tekemällä kuperkeikkoja ja kärrynpyöriä. :D

Paluumatkan lautalle rohkeimmat tekivät tuk-tukeilla, itse menin taksilla sillä en usko että pyörätuoli (tai minä) olisimme pysyneet kyydissä :D etenkään avolavapakussa joka meinasi olla ensin kyytimme..

Illalla tapasimme hotellilla safarifirmamme edustajan huomista varten. Kaikki vaikuttaa upealta <3

Ja nyt otsikon kommenttiin. Äsken ollessamme iltapalalla kuppilassa vertailimme kohtia joista olemme palaneet. Ja yllättävää on myös se, että ne meistä, ketkä istuivat suurimman osan ajasta varjossa kookospalmujen alla aurinkorasvaa laitettuina ovat myös palaneet :D

Vielä muutama kuva iloksenne. Rahakuvassa pitelen paikallisten isointa seteliä joka on arvoltaan 4,8 euroa. Täällä paikalliset hinnat ovat siis aina tuhansia tai satoja. Meillä on mukanamme miljoona :D Rahakuvassa olen melkein yhtä punainen kuin setelit...

Kuvia lautoilta, toreilta ja kaduilta saatte odotella, en viitsi kaivaa kännykkää esille ihmisvilinässä koska niitä viedään joskus turistien käsistä täällä pääkaupungissa. Kameralla olemme ottaneet kuvia näistäkin paikoista.

Ihanaa!

Tänään on ollut ihana päivä.

Aamulla vierailimme suurlähetystössä. Seutu oli hienoa ja vastaanotto ystävällinen. Vietimme rennon ja keskustelumuotoisen aamupäivän aiheina muun muassa Afrikka, Tansania ja kehitysyhteistyö. Saimme kahvia ja nautimme Kilimanjaro - vettä Iittalan laseista. "Luennon" jälkeen menimme paikalliseen ravintolaan syömään suurlähetystön työntekijän kanssa.

Sen jälkeen seikkailimme Tinga Tinga - taidemarkkinoille tutun kuljettajan viemänä. Sieltä pitää kyllä ostaa tuliaisia ja juttuja kotiin myöhemmin, upea paikka. Nyt ei vielä kannata ostaa niitä, menevät kuitenkin rikki kun niitä kanniskelee mukana safarilla yms.

Taidemarkkinoiden jälkeen sai taas huomata miten pieni paikka maailma on. Etdimme kauppakeskusta, johon saimme paikallisilta todella ympäripyöreät ohjeet ja yhtäkkiä takanamme pyöräili suomalainen, täällä asuva mies. Hän neuvoi meidät upeaan markkina- ja kauppapaikkaan meren ääreen. Sieltä saimme prepaid - liittymät ja vaihdomme hieman rahaa. Sen jälkeen nautimme ihanassa rantabaarissa paikalliset oluset auringonlaskussa <3

Tuttu kuljettaja toi meidät "kotiin"  ja poikkesimme vielä herkullisella ja halvalla ilta-aterialla läheisessä paikallisten suosimassa kuppilassa.

Tänään on ollut todella kuuma ja aurinkoinen päivä, toivottavasti huomennakin kun suuntamme lautalla rannalle.

Saatte myös hieman kännykällä napattuja kuvia, kameran kuvia en voi kännykällä lisätä.

Ps. Huoneen ilmastointi ei ole vielä käynnistynyt jokailtaiseen tapaan, toivottavasti kohta...

Toista päivää

Aamu valkeni kuumana. Täällä on näköjään käytäntönä, että yhtä kattotuuletinta lukuunottamatta ilmastoinnit huoneista sammuvat aamulla seitsemän aikaan. Noh, tuleepahan herättyä ajoissa. Kukkojen kiekuminen ja liikenteen ääni ovat myös ihan hyviä herätyskelloja.
Päivään on kuulunut lähiympäristössä pyörimistä, levottomia vitsejä ja parturikäyntejä.
Lähiympäristö on, noh, Afrikkaa. Autoja, mopoja, kanoja, lapsia, iloisia ihmisiä jotka tulee juttelemaan, pieniä kojuja, tuoreita hedelmiä ja ei tietenkään kadunnimiä missään. Paljon ruokakojuka ja kierteleviä myyjiä (myyvät tavaroita aina lukoista aurinkolaseihin ja moottoripyörän osiin) sekä naisia jotka kanatavat tavaransa päänsä päällä.

Sunnuntaisin useat kaupat ja ravintolat ovat täälläkin kiinni (hotellissa sanottiin että huomenna kadut tulevat olemaan aivan eri tavalla täysiä), mutta ehdimme löytää jos jonkinlaista puotia tai kiertelevää myyjää. Kaduilla pääsee yllättävän hyvin liikkumaan, sillä monessa paikassa porukka kävelee normaalistikin autotien reunaa. Pikkuteillä on pieniä kuoppia, mutta ne on onneksi helppo kiertää. Isojen teiden kynnyksettömiä ylityspaikkoja jalankulkijoille ei ole kovinkaan tiheästi, mutta eipä niitä liiemmin teekään mieli ylittää edes sunnuntailiikenteessä :D
Muutamat meistä (itse en ainakaan vielä) uskaltautuivat paikallisen parturin käsittelyyn. Tuli hyvää jälkeä ja hintaakin oli n. 2euroa. Hintasosta muutenkin kertonee se, että viisi limsapulloa, yksi vesipullo, neljä pasteijantyylistä leivosta ja kaksi jättikokoista croissantia maksoivat yhteensä viisi euroa ja sekin oli paikalliseen tasoon kallis paikka. Tuoreita mangoja tuli myös ostettua hedelmätorilta. <3
Vielä muutama sananen hotellimme johtajasta, Muhammedista tai "Managerista"  kuten häntä kutsumme. Hän on ottanut ryhmämme tytöt, erityisesti blondit, suojelukseensa. Auttoi vaihtamaan rahaa hotellilla, jakelee jatkuvasti turvallisuusvinkkejä, jutustelee mukavia, auttaa tuolin kanssa ja järjestää asioita. Hän vaihdatti meille Samirin kanssa huoneen ykköskerrokseen (heti aamulla aikaisin...) ja oli koko päivän todella pahoillaan että täällä on portaita :D Lisäksi hän hoiti heti kuntoon yhdessä porukkamme huoneessa olleen rikkinäisen tuulettimen ja mottonsa onkin "if you need anything, i at least try to arrange it for you". Kipaisipa hän myös kadulle peräämme ja jakoi pukeutumisvinkkejä jotta emme herättäisi niin paljoa huomiota kaduilla. Passitti osan porukasta takaisin huoneeseen pukeutumaan paremmin. Länsimaalaiset hellevaatteet naisilla eivät täällä ehkä toimi samalla tavalla :D Vitsailimmekin että hän on isähahmomme :D
Koko päivän kierreltyämme kuumuudessa vietimme loppuillan huoneessamme ilmastointimasiinan vieressä suunnitellen safaria, joulua, syöden mangoja ja heittäen levottomia vitsejä.
Huomenna suurlähetystöön ja muutenkin varsinaista keskustaa kiertelemään. Onneksi Manager järjestää turvallisen kyydin ;D

Perillä

Perille ekaan hotelliin saavuttu ja täältä löytyy pätkivä, mutta toimiva wlan. Täällä tuoksuu Afrikka <3
Matka sujui hyvin, jopa paremmin kuin odotin. Istanbulin kentällä sain heti oman tuolini, joku setä kärräsi meidät erittäin pitkien ja hitaiden turvatarkustusjonojen ohi suoraan seuraavaan terminaaliin ja jätti meidät vammaisten omalle odotuspisteelle. Otin kyllä oman vapauden livahtaa siitä oluelle odotellessa.
Turkish Airlinesille antaisin arvosanaksi 4/5. Palvelu ystävällistä, ilmaiset tarjoilut myös turistiluokassa ja etenkin jälkimmäisellä lennolla uusi kone, jossa jokaisella oma näyttö täynnä uusia elokuvia ja sarjoja (tosin yhden ryhmäläisen näyttö ei toiminut). Lentoyhtiö olisi muuten saanut täydet viisi pistettä, mutta jälkimmäisen lennon pasta-ateriassani oli kasvisten seassa friteerattu toukka :D valitettavasti en tajunnut ottaa siitä järkytykseni lomassa kuvaa iloksenne. Sain tilalle aterian ykkösluokasta ja tietoni otettiin ylös.. Ehkä saan paluulennolla shampanjaa hyvitykseksi? ;)
Perillä Dar es Salaamissa odotin menon olevan Dakarin kentän kaltaista kaaosta, mutta kenties myöhäinen saapumisaikamme vaikutti ja kentällä oli todella rauhallista. Jotenkin herttaisia olivat myös suoraan 90-luvulta olevat muoviset joulukuuset vilkkuvine ja joululauluja epävireisesti soittavine värivaloineen. Palmut, Afrikan musta yö ja kasvihuonemainen lämpö loivat hyvän kontrastin. Myös vammaispalvelut toimivat hyvin - heti oli kaksi ystävällistä setää hakemassa, kuskasivat viisumijonojen ohi, auttoivat täyttämään lappuset ja puhuivat hyvää englantia. Toinen setä pysyi mukana hotellilta tilaamaamme kuljetukseen asti ja huolehti meidät autoon. Auto ajoi perinteiseen afrikkalaiseen tyyliin kovaa. Tuulilasissa oli onneksi useampi tarra "this car is protected by blood of Jesus" - tekstillä.... Pimeässä oli vielä vaikea nähdä kaupunkia, siitä huomenna lisää. Täällä kyllä tekee itekin mieli käyttää turvavyötä.
Ulkona on tälläkin hetkellä varmaan 25 astetta lämmintä, onneksi huoneessamme on ilmastointi. Hotelli on siisti (ei onneksi ötököitä), edullinen (10 dollaria per yö), palvelu aulassa ystävällistä (heimopukuinen masai-setä kantoi pyörätuolini ja tavarani), mutta huoneemme kolmoskerroksessa. Onneksi huomenna saamme alakerrasta huoneen :)  Nyt öitä!