Elossa taas

Keskiviikkona aamulla lähdettiin safarille. Firman jeeppi haki meidät hotellin pihasta aamulla seitsemän aikoihin. Pääkaupungista matkaa taitoimme viitisen tuntia. Maisemat vaihtuivat paahtavan kuumasta kaupunkiruuhkasta pieniin paikallisiin savimajakyliin vuohineen ja kaivoineen, aavikkomaiseen kuivaan seutuun ja vuoristoiseen sademetsään. Meillä oli matkassa kuljettaja/opas sekä kokki. He olivat todella mukavia ja avuliaita ja etenkin opas puhui hyvää englantia.

Savannilla, Mikumissa, yövyimme pienissä, kivoissa mökeissä keskellä savannia. Mökkeihin tuli sähkö vain illalla klo 18-00 ja aamulla kuudelta jonkin aikaa ja vettä satunnaisesti. Mutta se vain lisäsi fiilistä ja eihän sitä voi odottaakaan että nuo asiat toimisivat keskellä savannia Afrikassa.

Ke-pe safarilla teimme ajeluita eri alueilla niin aamulla auringonnousun aikaan kuin illalla auringonlaskunkin, jokaisena päivän aikana. Eläimet olivat eri tavoin liikenteessä eri aikoihin. Ruuat söimme toisen mökin edustalla ulkosalla ja yhden lounaan piknik - muotoisesti reissun päällä.

Näimme upeita maisemia, leijonia, elefantteja, apinoita, puhveleita, gnuita, kasan ötököitä (esim. jättimäisen 15cm pitkän, mustan tuhatjalkaisen mökin ovella), liskoja, virtahepoja, krokotiilin, kirahveja ja antilooppilaumoja ja todella paksuja, 1000 vuotta vanhoja apinanleipäpuita ja upeita lintuja. Yhdeltä aamiaiselta pakenimme sisälle mökkiin turvaan kun puskasta ilmestyi elefanttiperhe aivan muutaman metrin päähän. Vaikka ne söivät rauhallisesti ruohoa, hätyytti opas meidät sisälle sillä ne voivat olla säikähtäessään todella vaarallisia. Toinen lähikontakti eläinten kanssa oli, kun apinat menivät avoimesta ikkunasta sisään parkissa olleeseen autoomme. Yöllä nukahdimme viidakon ääniin. Yhdessä paikassa jossa pysähdyimme hetkiseksi, oli niin paljon heinäsirkkoja (emme nähneet) että niiden varoitussiritys oli niin kova, että oli pakko oikeasti pitää käsiä korvilla.

Safarin jälkeen matka jatkui pidemmälle Afrikkaan. Opas vei meidät läheiseen Mikumi Towniin, ja auttoi meitä ostamaan bussilippuja (ilman häntä olisimme kyllä olleet aika hukassa). Osa porukastamme meni 60 kilometrin päähän Udzuwunga - vuorelle päivän vaellukselle, minä ja Samir suoraan Iringan kaupunkiin.

Täytyy kyllä myöntää että matkalla hieman pelotti. Pieni bussi hurjalla sademetsävuoristotiellä ja afrikkalainen ajotyyli oli juuri niin pelottavaa, miltä se kuulostaakin. Onneksi kuskimme oli paikalliseen tasoon rauhallinen ja pelättäviä kohtia oli vähän :D maisemat olivat kyllä uskomattoman upeat. Mietin, että johtuiko kuskin varovaisempi ajotyyli meidän kyydissäolostamme vai siitä, että ihan etummaisilla penkeillä istui pieniä lapsia vain laukkukasan päällä paikalliseen tyyliin ilman turvavyötä. Yhdellä pysäkillä toinen lapsista vain nostettiin ikkunasta ulos vastaantulleen naisen syliin ja yhdellä nainen yritti tulla täyteen bussiin elävän kanan kanssa. This is Africa.

Saavuimme elossa ja turvallisesti Iringaan. Kaupunki on viihtyisä, ilmasto sopiva (22-25, eikä yhtä pahaa ilmankosteutta kuin pääkaupungissa) ja ihmiset todella ystävällisiä. Esimerkkinä kun menin apteekkiin ostamaan lisää after sunia, eikä heillä ollut, soittivat he muutaman puhelun ja hakivat sitä viereisestä kaupasta.

Asumme täällä Iringassa Neema Guest Housessa. Täällä on vieressä pieniä taidetyöpajoja, joissa paikalliset vammaiset tekevät upeita käsitöitä ja asuvat. Lisäksi osa henkilökunnasta esim vastaanotossa kävelee huonosti tai on itse pyörätuolissa. Ravintolassa/kahvilassa, josta tätä kirjoitan, kaikki työntekijät ovat kuuroja. Tilaus kirjoitetaan lapulle ja menun lopussa on opastettu swahilin kielisiä viittomia. Ruoka on hyvää. Täällä on myös fysioterapiaa paikallisille vammaisille ja turvapaikka aliravituille lapsille. Keskuksen tarkoitus on koettaa parantaa vammaisten asemaa Afrikassa.

Kävimme illalla syömässä tosi ihanassa paikallisessa ravintolassa. Henkilökunta vastaanotti meidät kättelyin ja hymyin, ruoka oli ihanaa ja söimme sähkökatkon vuoksi tunnelmallisesti kynttilänvalossa.

Vieressämme on kirkko, jonka yöjumalanpalvelusta kuuntelimme eilen avoimesta ikkunasta. Hieman eri meininki kuin Suomessa. Rumpuja, piano, iloista laulua ja tanssia ja naurua. Ajattelimme jouluyönä mennä katselemaan.

Loppuun vielä hauska sattumus. Samirin yliopistotuttava on täällä lähistöllä työkeikalla, opettamassa ohjelmointia paikallisessa yliopistossa (paikallisista kouluista kerron myöhemmin). Samir jutteli hänen kanssaan tänään irkissä, jos vaikka näkisimme. Ja hän sattuikin olemaan samassa kahvilassa ja istui takanamme. Tarinoimme hänen kanssaan ja hän piti meille myös pienen kaupunkikierroksen. Sovimme että näemme vielä myöhemminkin kun muut ovat saapuneet. He saapuvat huomenna illalla.

Muutamia kuvia kännykästä, emme ole vielä päässeet koneelle siirtämään kamerasta kuvia.